Viisas ystäväni sanoi vuosia sitten, kun puhui rukuouksesta ja varsinkin siitä , mitä rukouksessa pyydämme, hän sanoi: ’Ole varovainen, mitä pyydät. Jos pyydät rakkautta elämääsi, saatat saada vaikeita ihmissuhteita, joissa saat osoittaa rakkautta’.
Se pistikin tosissaan miettimään. Jos siis pyydän nöyrää mieltä, saan kokemuksia, joissa opin olemaan nöyrä..?
Nämä ajatukset ajoivat pohtimaan Isä meidän- rukousta ja sen yksinkertaisuutta. Mitä me tarvitsemme? Jokapäiväistä leipää, siis toimeentuloa elääksemme ja työtä sen leivän ansaitsemiseksi. Anna meille anteeksi meidän syntimme – samalla meidän on anteeksi saadaksemme myös annettava anteeksi. Anteeksiantaminen itse asiassa helpottaa anteeksiantajan omaa oloa: turha painolasti sydämestä heitetään tienvarteen ja jatketaan matkaa kevyemmin mielin. ’Älä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta’. Sitä on syytä pyytää vaikka kahdesti, sillä kiusauksia on enemmän kuin ihminen jaksaa torjua.
Miikan kirjan 6. luvun 8. jakeen sanat ovat viime aikoina pyörineet mielessäni ja haluan ne jakaa kanssanne: ’Sinulle on ihminen ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä, mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.’ Siinä se on, yksinkertaisesti – ja kuitenkin meille ihmisille nin vaikeaa. Mutta koska meille on annettu vain päivä kerrallaan, se on myös aina uusi mahdollisuus; jospa tänään osaan valita paremmin kuin eilen.
Lohdullista on, ettei meidän tarvitse – oikeastaan emme saa - kantaa syyllisyyttämme päivästä toiseen, voimme aloittaa joka päivä uuden armon kanssa. Vapahtaja syntyi, jotta me pääsemme syntiemme taakasta.